Yrittäjyyskasvatus kouluille ja oppilaitoksille

Etsitkö kouluusi tai oppilaitokseesi luennoijaa yrittäjyydestä? Ota yhteyttä, niin sovitaan tarpeisiinne sopiva paketti joko kertaluontoisena tai sarjaluentoina.

Käytän luentometodinani vuorovaikutuksellisuutta: haluan antaa yleisölle mahdollisuuden osallistua keskusteluun, ideointiin ja jätän aina aikaa myös kysymyksille.

Oma yrittäjyystarinani toimii toki osana luentoja kuin myös tekemäni yhteistyö eri toimijoiden kanssa, mutta pitämilläni luennoilla antoisimmat hetket ovat usein syntyneet kuulijoiden aloitteesta syntyneiden kysymysten, kommenttien ja keskustelun kautta. Se, millaista keskustelua syntyy, riippuu toki kohderyhmästä: ala- ja yläkoululaisten kanssa puhutaan yrittäjyydestä laajempana käsitteenä, toisen asteen ja korkeakouluopiskelijoiden kohdalla yrittäjyysluennot ovat yleensä seikkaperäisempiä, esimerkillistävämpiä sekä lennokkaampia.

Haluan antaa yrittäjyydestä positiivisen, mutta realistisen kuvan, koska sellaisen parissa olen itsekin kasvanut ja siihen uskon edelleen,  huolimatta siitä, että olen omalla värikkäällä  yrittäjyystaipaleellani rämpinyt myös läpi ajanjakson, johon kuului konkurssi ja vakava sairastuminen.

Yrittäjyys vaatii rohkeutta lähteä toteuttamaan omia unelmia ja haluan olla tukemassa näitä unelmia niin hyvin kuin voin!

 
 
Yrittäjyyskasvatustunneilla kouluissa ja oppilaitoksissa käymme läpi kohderyhmän ikätason sekä kiinnostuksen mukaan esim. seuraavia asioita:

– millaisesta yrityksestä voi unelmoida

– kuinka lähteä liikkeelle oman yritysidean kanssa

– mitä taitoja yrittäjä tarvitsee

– mitkä ovat yrittäjyyden ja palkkatyön erot

– mistä saada neuvoja ja tukea sekä rahaa yrittäjyyteen

– mitä pitää tietää liiketoimintasuunnitelmasta, verotuksesta ja eri yhtiömuodoista

– miten pitää huolta omasta jaksamisesta yrittäjyystaipaleella

– mitkä ovat yrittäjyyden parhaat puolet, mikä yrittäjyydessä on vaativinta

– miten yritys rekisteröidään, luvanvarainen yritystoiminta (esim. soteala)

– oma yrittäjyystarinani esimerkkinä

– mitä tarkoittaa brändin rakentaminen, miksi mainonta ja markkinoiti on tärkeää

– yritykset osana yhteiskuntaa

Opetus- ja kulttuuriministeriön Koulutuksen yrittäjyyslinjaukset (2017) määrittelevät yrittäjyyskasvatuksen tavoitteiksi:
  • lisätä yrittäjyyteen liittyviä myönteisiä asenteita
  • vahvistaa yrittäjämäistä toimintaa
  • kehittää yrittäjyyteen liittyviä tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tunnistaa omaa osaamista
  • aikaansaada uutta yrittäjyyttä.

Yrittäjyyskasvatuksessa tärkeää on kokeileminen ja toiminnallisuus, mikä toteutuu yrittäjyyteen ja työelämään liittyvissä kokemuksissa ja tehtävissä, esimerkiksi projekteissa ja yritysyhteistyössä. 

unelma

Sain ilon ja kunnian olla mukana tekemässä Perustamisopasta alkavalle yrittäjälle vuonna 2021, kun pääsin kertomaan oman yrittäjyyspolkuni siihen asti. 

Paljon on sen jälkeen tapahtunut, olen saanut luennoida ja mentoroida uusia yrittäjänalkuja sekä yrittäjyydestä unelmoivia, mutta olen myös itse päässyt toteuttamaan uudenlaisia yrittäjyysunelmia kuin myös kokenut sellaisia haasteita ja vastoinkäymisiä, jotka ovat kasvattaneet ammattitaitoani ja kehittäneet minua sekä ihmisenä että yrittäjänä. Elämän suurimpien haasteiden kautta löytyy merkittävin kiitollisuus <3

”Your most unhappy customers are you greatest source of learning”, on sanonut Bill Gates. Vakiolauseita luennoillani onkin, että moka on lahja. Halutessasi se opettaa sinulle kaikkein eniten.

Luentotarjouksen voit pyytää sähköpostilla taija@oodiunelmille.fi tai Yhteydenottolomakkeen kautta.

 
 

Yksi tärkeimmistä seikoista, joita tuon luennoillani esiin on ikuinen mahdollisuus kasvaa, kehittyä, ideoida ja unelmoida – älä turhaan lokeroi itseäsi tai osaamistasi äläkä lannistu vastamäestä, vaan anna ajatusvirran viedä sinua aistit avoinna kohti uusia mahdollisuuksia!

Scroll to Top